lauantai 18. helmikuuta 2012

Terve kaikki

Noniin... pitkästä aikaa täällä. Pahoitteluni kaikille ettei minulla ole ollut yhtään aikaa kirjoittaa blogiani viime kuukausina. Nyt ajatuksena olisi yrittää kirjoittaa kerran kaksi kuukaudessa.

Aloitetaanpa vaikka joulusta. Jouluna tein sitten itse suomalaista jouluruokaa. Tein rosollia, perunalaatikkoa, riisipuuroa, kalaa, glögiä etc. Kaikki kehuivat kovasti kokkauksiani joten nyt teenkin täällä joka perjantai ruokaa. Ainakin opin kokkaamaan. :)
  Sain ihania joululahjoja host perheeltäni. Kun kotiin tulen, niin matkassa on myös minulle tehty joulusukka jossa oli lahjoja. Ja kaikki nämä jouluvalot täällä... ei voi muuta sanoa kuin VAU! Ne ovat aivan todella upeita. Jouluvaloja ollaan laitettu talot täyteen. Oma perheeni ei niin paljoa laittanut koristeita, koska Tristan on alkanut oppia kävelemään ja tarttumaan kaikkeen mikä eteen sattuu. Laitanpa tähän kuvan mukaan yhdestä talosta josta tykkäsin.




Oikei sitten thän päivään.

Koulu menee oikein mukavasti. Se on niin paljon helpompaa kuin Suomessa. En tiedäkkään että miten pääsen suomalaiseen koulurytmiin kiinni kun täällä ei tarvitse tehdä oikeastaan mitään. ;D On myös sääli, että näitä kursseja mitä minulla on täällä en voi saada Suomessa arvosanoiksi.
  Viime viikolla tuli yhtenä pivänä räntää, mutta lunta ei ole vielä kertaakaan tullut/todennäköisesti ei tule tulemaankaan. Viime viikolla oli myös ystävänpäivä. Pinkkiä ja punaista kaikkialla. :) Nämä amerikkalaiset tykkäävät panostaa kaikkeen.
  Yksi mielenkiintoisimmista asioista mitä olen täällä huomannut ovat amerikkalaiset teini-ikäiset. Kun suomalaiset käyvät koulussa ja iltaisin urheilu harjoituksissa, amerikkalaiset käyvät koulua, tekevät koulun urheiluja ennen ja jälkeen koulun sekä melkein kaikilla heillä on työpaikka. Jos he eivät työskentele missään, he hankkivat rahaa olemalla lapsenvahteja. Itsekkin kokeilin tuossa pari kertaa olemalla lapsenvahti, mutta se oli aika helppoa minulle kun lapset olivat jo nukkumassa kun tulin. Aika mukava tapa hankkia rahaa. Ja kaikilla täällä on siitä jossain vaiheessa ollut kokemusta. Nämä nuorukaiset saavat siis jo hyvän aloituksen työelämään aikaisessa vaiheessa.
  Yhtenä päivänä mentiin seuraamaan rodeo näytöstä. Huhhuh itse en ikinä uskaltaisi mitään sellaista tehdä. Oli niin pelottavan näköistä touhua. Siellä ne ratsastivat hevosilla ja härillä.

Tähän lopuksi haluaisin mainita, kun näin sitä ollaan jo helmikuun puolivälissä. Tässä muutaman kerran joulun jälkeen on alkanut tulla todella kova koti-ikävä. Todennäköisesti tieto, että pian tämä vuosi on jo ohi, niin laittaa ajattelemaan kuinka on vain tärkeää yrittää nauttia joka päivästä. Onneksi kaikki hauskat tapahtumat perheeni ja kavereitteni kanssa saavat ajatukset onneksi muualle. Tämän vuoden jälkeen haluan uusille vaihto-oppilaille kertoa, että sitten kun se koti-ikävä iskee niin pitää vain sinnitellä ja yrittää pitää ajaukset koossa. Ajatuksena on myös tämän vuoden jälkeen että jossain vaiheessa tulen takaisin tapaamaan kaikki ysäviäni ja isäntäperhettäni ja pari kaveria ovat jopa tulossa Suomeen sitten jossain vaiheessa.






 Nämä ovat sitten kaikki jäistä tehtyjä patsaita. Ne olivat todella upeita, mutta tärkein sääntö oli että EI saa koskea. Ihan tuntui kuin Suomessa olisi ollut kun tuolla oli niin kylmä. :D







Haluan toivottaa kaikille sinne Suomeen oikein hauskoja aikoja ja pärjäilkää! Näytetään mistä meidät suomalaiset ollaan tehty.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Homecoming!

Huuhhuh nyt on sitten koettu homecoming. Se on siis käsitykseni mukaan "tervetuloa kouluun" tanssiaiset. Valitettavasti minun kouluni on niin uusi ettei meillä pidetty tanssiaisia. En siis päässyt mekko ostoksille. :(
  Texasissa on tapana antaa omalle parilleen mom tai garter. Laitan pari kuvaa noista koska ekaa kertaa kun kuulin niin olin hyvin ymmälläni. Se menee niin että poika valmistaa tytölle momin ja tyttö pojalle garterin. Hinta vaihteleekin sitten siitä 30 dollarista satoihin dollareihin. Jotkut panostavat noihin todella paljon. Itse tekemäni garter maksoi siinä 45 dollaria. (yritin päästä mahdollisimman halvalla) Noita pidettiin sitten koko perjantai koulupäivä ja sen jälkeen illalla jalkapallo-pelissä. Siellä valittiin myös homecoming kuningas ja kuningatar koulun vanhimmista eli senioreista.
  Mikä teki omasta homecomingistani aika muistettavan ja kivan oli se, että minun deittini vei minut pelin jälkeen syömään ja seuraavana päivänä katsomaan Rangereiden World Series pesäpallo-peliä. En edes halua tietää kuinka kalliit ne liput oli. :D Tapahtuma oli ihan tupaten täynnä ja lippujen hinnat vaihtelee siinä 300-1000 dollaria. Meillä oli aika hyvät paikat. ;) Peli oli uskomatoman hyvä. Rakastin sitä tunnelmaa kentällä. Kiitän siis tästä ikimuistoisesta homecomingista deittiäni!!
 Toi garter tulee siis pojan käsivarteen. Se on paljon pienempi kuin mom.
 Tässä ollaan sitten ystäväni Torrien kanssa näyttämässä momejamme. :)
 Joidenkin momit olivat ihan uskomattoman suuria!
Wuhuu go USA TEXAS!!
 Ei kyllä ollut montaa paikkaa tyhjänä ja tää stadion oli ihan valtava.
Wuhuu go Rangers! :D

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Koulu

Koulua on nyt sitten käyty sellaiset 6 viikkoa. Aika on mennyt niin nopeasti! Olen siis oppinut että jokaisesta päivästä pitää nauttia. :) Amerikkalainen koulu on niin erilainen kuin Suomen. Mulla on joka viikko pistareita ja kokeita. Tosin hyvä puoli on se että niistä kerrotaan etukäteen (1-2päivää) ja koealueet eivät ole suuria. Omalla tavallani pidän täällä olemisesta etten halua tulla takaisin tylsään Suomen koulumaailmaan. Olen kyllä hyvin kyllästynyt siihen että joissain oppiaineissa minun pitää vielä käyttää sanakirjaa vaikean sanaston takia ja sen takia olen hidas tekemään tehtäviä, mutta onneksi ihanat ystäväni auttavat minua.
  Uusia kavereita olen saanut paljon :) ja heistä on tullut minulle hyvin tärkeitä ystäviä. Tässä on käyty myös läpi nyt jalkapallo pelit ja koulun pep rally, joka oli sellainen puolitunita kestävä tilaisuus jossa kannustettiin koulun jalkapallojoukkuetta voittoon.
  Alaskan matkan takia minulla on ollut paljon kiireitä opiskeluissa, koska oli niin paljon noita kokeita ja pistareita tekemättä tuolta loma-ajalta ja uudet pukkasivat samaan aikaan päälle. Mutta minä selvisin! Ja hyvä puoli näissä koe systeemeissä on se että uusinta koe on oikeastaan sama kuin alkuperäinen. Tähän mennessä olen joutunut kerran uusimaan yhden matematiikan kokeeni. ;) No laitan tähän alle nyt numerot mitä sitten sain oppiaineistani:
Theatre 98
Astronomy 86
Psychology 91
Algebra2 80
Dance 96
U.S History 82
English 85

Tästä sitten lähdetään kohti uutta "jaksoa".

Alaska

On ollut sen verran kiireitä viime aikoina, että blogin päivittäminen on vähän jäänyt. Pahoitteluni siitä.
  Oltiin tuossa muutama viikko sitten 10 päivää Alaskassa lomamatkalla perheeni kanssa. Me oleskelimme Fairbanksissa ja Talkeetnassa, jotka molemmat olivat todella kauniita paikkoja. Yövyimme host isäni sukulaisten luona joten pääsin suoraan kokemaan oikeaa elämää Alaskassa. Oli upeata nähdä nuo hienot vuoret ja tavata uusia ihmisiä.
  Huono puoli oli kylläkin että heti ensimmäisenä päivänä kun saavuimme sain flunssan. Ilma oli jo todella viileää ja minulla ei ollut paljoakaan lämpimiä vaatteita.
  Matkani aikana pääsin kokemaan hienon veneristeilyn jossa kerrottiin alueen historiasta ja muut upeat paikat joissa kävimme. Tuli myös koettua todella isot perhejuhlat ja kuinka tehdä amerikkalaisia rukia.
 




torstai 1. syyskuuta 2011

Koulu

Näin sitä ollaan nyt sitten saatu tämä koulu käyntiin täällä. Koulu on iso! Siellä opiskelee sellaiset 2500 ihmistä ja näille paikallisille se on kuulemma vielä pieni lukumäärä. Kouluun kuljen uusien ystävieni kanssa, sillä minun seudultani ei kulje koulubussia.
Oppiaineina minulla on: teatteri, astronomia, psykologia, matematiikka (algebra2), tanssi, U.S historia ja englanti. Vaikeinpina aineina voisin sanoa olevan historia ja englanti, koska niissä on niin paljon outoja sanoja. Kokeita ja pistareita on melkein joka päivä.
Kouluruoka on mitä on. ;D Jonot ovat todella pitkiä, joten olen nyt usein ottanut omat evääni mukaan, mutta joskus ostan sitten kouluruoan.
Hyvin erikoinen asia on se että meillä ei ole kirjoja. Netistä löytyy kirja, mutta useimpia niistä ei olla vielä ehditty laittaa sinne.

Isäntäperheeni kanssa asiat sujuvat myös hyvin. Huomenna olisi sitten lähtö Alaskaan lomalle (tietenkin sain paljon läksyjä koulusta). Odotan matkaa kovasti, että pääsen näkemään nuo Alaskan hienot maisemat.  :) Jännitän pikkaisen tapaamista host isäni perheen kanssa, mutta uskon että he ovat varmasti todella kivoja ihmisiä.

 Tässä olisi sitten kuva kodistani, läheisestä uima-allas alueesta, sekä hienosta esityksestä jota olimme katsomassa muitten vaihto-oppilaitten kanssa.

tiistai 16. elokuuta 2011

Perillä

Näin sitä ollaan sitten saavuttu Texasiin.
  Lentopäivää voisin kuvailla todella hirveäksi. Ensin oli tapaaminen Helsinki-Vantaan lentokentällä klo. 06.00, jossa saimme lentolippumme ja hyvästelimme perheemme. Sen jälkeen me kaikki 10 vaihtaria lähdimme yhdessä kohti porttia, mistä koneemme lähtisi. Sieltä lensimme ensin Lontooseen (mikä parasta meidän kaikkien paikat olivat vierekkäin) ja sieltä sitten Chicagoon. Lentokoneiden tarjoilut olivat kyllä ihan hirveitä. Lontoosta mukaamme tuli sitten vaihtareita ympäri maailmaa.
  Olin kauhistellut ajatusta, että kaikki sanovat Yhdysvaltohin pääsemisen olevan vaikeaa, mutta ei se oikeastaan ollut. Siinä otettiin vain kasvo- ja sormikuvat ja annettiin muutama paperi. Chicagosta lähdin sitten yhden suomalaisen pojan ja kolmen ulkomaalaisen kanssa Dallasiin. (valitettavasti lentomme oli jotain kaksi tuntia myöhässä.) Minulle alkoi siinä vaiheessa jo tulla pikkaisen huono olo. Mutta perille päästiin. Host äitini Katie oli minua vastassa kentällä ja siitä lähdimme kohti Texas-kotiani. Laskin, että olin ollut 28h hereillä.

Nyt on sitten pari päivää vietetty täällä. Ilma on siinä 38-42 astetta. Minun on ollut vaikeuksia päästä unirytmiin ja muutenkin taidan käydä läpi pientä kulttuuri shokkia. Eilen kävimme perheeni kanssa vesipuistossa, jossa päästiin hyvin vilvoittelemaan kuumassa ilmassa. Olen saanut myös leikkiä vaikka kuinka paljon perheen 3-vuotiaan Thomasin kanssa autoilla.
  Huomenna olisi sitten luvassa tutustumista kouluun ja torstaina ilmoittautuminen Cross Country- joukkueeseen ja kouluun. Mutta niistä kirjoittelenkin sitten myöhemmin.

P.s. Asumme ihan junaraiteiden vieressä, joten saan kuulla jatkuvasti yötä päivää, kuinka junat tööttäilevät.

torstai 11. elokuuta 2011

Kohta se alkaa

Ylihuomenna se toteutuu, kauan odotettu vaihto-oppilasvuoteni lähtee käyntiin USA:ssa, Texasissa. Lauantai aamuna 13.8. lentokone nousee yläilmoihin kello kahdeksalta eli pitää herätä tosi aikaisin. Pakkaaminen on lähes valmis, vielä viime hetken muunnelmia.

Tuleva perheeni vaikuttaa todella ihanalta. Sain tietää perheeni kesäkuun alussa ja siitä lähtien olen pitänyt yhteyttä heihin sähköpostin ja skypen välityksellä. Perheessä on äiti, isä ja 2 ylisöpöä pikkupoikaa.

Välillä on ollut vaikeuksia ymmärtää, että nyt on sitten koittanut se aika, jonka eteen olen joutunut tekemään jo vaikka mitä. Esimerkiksi viisumin hakemista ja monien rokotuksien ottamista. Perhettä ja ystäviä tulee olemaan ikävä aivan älyttömän paljon! Onneksi olen ehtinyt näkemään ystäviäni kaikkien kiireitteni keskellä.

Uskon, että matkastani tulee ikimuistoinen unohtumaton kokemus, joista käteeni jää hyvä englanninkielen taito, uusia ystäviä, mahtavia seikkailuja sekä perhe, jonka kanssa voin pitää yhteyttä vielä vanhenpanakin. :)